Menu

Okategoriserade Arkisto

Lainaa 70000 euroa, kun sairaus yllättää

Vaikea sairaus voi laittaa perheen talouden syöksykiitoon ja huoli läheisistä voi tällöin lisätä sairastuneen henkilön taakkaa. Toisaalta vakavasti sairas henkilö saattaa myös haluta toteuttaa suuria unelmiaan ennen kuin sairaus tekee niiden toteuttamisesta mahdotonta. Tällöin voi olla helpottavaa kuulla, että netin kautta on helppo hakea kilpailutettua lainaa 70000 euroa vain yhden lomakkeen täyttämällä. Kerromme tässä artikkelissa

Liike on lääkettä

Liikunta on monille suomalaisille iloa tuottava harrastus, mutta myös keino ennaltaehkäistä monia sairauksia. On päivänselvää, että säännöllisellä liikunnalla pystyy ehkäisemään monia elämäntapasairauksia, joista monet ovat suomalaisten kansantauteja; sydän- ja verisuonitaudit sekä ylipaino ja siitä aiheutuva 2-tyypin diabetes. Nykyajan työelämä vaatii myös melko lailla hyviä istumalihaksia ja paikallaan pysytään pahimmillaan jopa useita tunteja. Siksi onkin tärkeää,

Jouduitko karanteeniin? Hoida asiat helposti etänä iPadilla!

Koronakaranteeniin joutuminen katkaisee monella eri tapaa oman rutiinin ja arjen, sillä joudumme yli viikoksi jumiin neljän seinän sisälle, jonka aikana ei saisi käydä edes ruokakaupassa. Koska karanteeni voi osua omalle kohdalle milloin tahansa, monet tärkeät asiat saattavat jäädä helposti hoitamatta varsinkin, jos emme löydä ketään, joka voisi auttaa meitä juoksevien asioiden hoitamisessa sillä aikaa, kun

Virus- ja bakteeriperäiset taudit

Ihminen on aina altistunut elinympäristössään erilaisille mikrobeille, johon kuuluvat bakteerit, sienet, tietyt alkueliöt ja virukset. Suurin osa mikrobeista ei ole ihmiselle millään tavalla haitallisia. Osa on jopa hyödyllisiä, ja ne edistävät esimerkiksi ruoansulatuskanavan toimintaa. Pieni joukko mikrobeista on patogeenisiä, eli tauteja aiheuttavia. Ihmiskuntaa vaivanneet taudit ovat muuttuneet ajan saatossa, ja nykyään kohtaamme tauteja, jotka eivät

Piilolinssien liikakäyttö voi vaurioittaa silmää

Piilolinsseistä on kasvanut suosittu vaihtoehto erityisesti niille ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta halua käyttää silmälaseja. Vaikka piilolinssit ovatkin oikein käytettyinä erinomainen vaihtoehto korvaamaan perinteisiä silmälaseja, ei niiden käyttö kuitenkaan ole aivan yhtä yksinkertaista. Liian pitkät käyttöajat vaarantavat silmän terveyden Piilolinssien väärinkäytöstä koituneet silmäsairaudet ja muut komplikaatiot ovat viime aikoina lähteneet pienoiseen nousuun. Yksi huolestuttavimmista

Tekoäly osana terveydenhuoltoa

Kun puhutaan tekoälystä, niin ensimmäisenä saattaa tulla mieleen ajatteleva tietokone, jonka kanssa voidaan keskustella tai pelata vaikkapa shakkia. Tästä mielikuvasta huolimatta, tekoäly vaikuttaa meidän jokapäiväiseen arkeemme. Esimerkiksi liikennevaloja ohjaa eräänlainen tekoäly ja jos käytät Googlen Translate palvelua vieraiden kielien kääntämiseen, käytät tekoälyä. Jo nyt on myös saatavilla, melko kalliita tosin Freedomrahoitus.fi, osittain itseään ajavia autoja.